HS: Orpon hallitus järjesti ohituskaistaa pitkin 10 miljoonaa euroa yleisurheilun EM-kisahankkeelle

Tuki on poikkeuksellisen suuri verrattuna aiempiin arvokisatukiin.

Orpon hallitus myönsi huhtikuussa 10 miljoonaa euroa Suomen Urheiluliiton tavoittelemille yleisurheilun EM-kisoille ilman tavanomaista virkavalmistelua, kertoo Helsingin Sanomat.

Urheiluliitto hakee kisoja Helsinkiin vuodelle 2030.

Tuki on poikkeuksellisen suuri verrattuna aiempiin arvokisatukiin. Normaalisti tuet haetaan OKM:n avustushausta, jossa tänä vuonna jaettiin 2,2 miljoonaa euroa 34 tapahtumalle.

HS:n mukaan hankkeen projektipäällikkö Harri Halme käytti samaa ”ohituskaistaa” kuin entinen kokoomusministeri Jan Vapaavuori Garden Helsinki -hankkeessa.

Halme on kokoomuksen sisäpiiriin kuuluva urheilumanageri, joka on työskennellyt muun muassa edesmenneen Ilkka Kanervan (kok.) ja nykyisen ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan (kok.) vaalikampanjoissa. Hän lobbasi aktiivisesti EM-kisojen rahoituksen puolesta.

Viimeiset Suomessa järjestetyt yleisurheilun EM-kisat olivat tappiolliset. Urheiluliitto teki tuolloin 3,6 miljoonan euron tappiot, ja opetus- ja kulttuuriministeriö pelasti liiton pahimmasta ahdingosta ylimääräisillä lisäavustuksilla.

Euroopan Yleisurheiluliitto tekee lopullisen päätöksen vuoden 2030 EM-kisakaupungista tämän vuoden aikana.

Poutala pitää menettelyä ongelmallisena

Urheiluministeri Mika Poutala (kd) kertoo Helsingin Sanomille esittäneensä kehysriiheen suunnitelman, jossa urheilutapahtumien tukea olisi kasvatettu viiteen miljoonaan euroon avoimella haulla.

Hän ei kuitenkaan päässyt esittelemään sitä – hallituspuolueiden puheenjohtajien nelikko oli jo päättänyt hylätä määrärahan kasvattamisen, mutta myöntää erillisen 10 miljoonan tuen Urheiluliitolle. Poutala ei tiedä, kuka päätöstä nelikossa ajoi.

Poutala pitää menettelyä ongelmallisena ja epätasapuolisena muita lajeja kohtaan. Esimerkiksi Voimisteluliitto haki samaan aikaan tukea vuoden 2031 tapahtumalle.