Mediat: Ruotsalainen poliisi kuoli MM-ottelun aikana puhjenneen kahakan seurauksena

Tapaus sattui tiistaina baarissa Kööpen­haminassa. Epäilty tekijä ilmiantoi itsensä Tanskan poliisille perjantaina.

Ruotsalainen poliisi on kuollut Kööpenhaminassa tapahtuneen väkivallanteon seurauksena. Asiasta kertovat muun muassa ruotsalaismediat Aftonbladet ja TV4 Nyheterna.

Tapaus sattui tiistaina jalkapallon MM-ottelun kisakatsomossa baarissa Kööpenhaminassa. Norjan ja Norsunluurannikon välisen ottelun aikana baarissa puhkesi kahakka, jonka yhteydessä 32-vuotias mies joutui väkivallan uhriksi.

Poliisi löysi miehen paikalta vakavasti loukkaantuneena, ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Uhri menehtyi myöhemmin vammoihinsa.

Epäilty pakeni paikalta tapahtuman jälkeen, mutta ilmiantoi itsensä perjantaiaamuna Kööpenhaminan poliisille. Hän kuitenkin kiistää rikoksen.

Syyttäjän mukaan epäilty iski uhria kahakan aikana voimakkaasti kaulaan, minkä seurauksena uhri sai kaulanikaman murtuman. Sairaalan raportin mukaan miehellä oli myös aivoverenvuoto.

Syyttäjä kertoi perjantaina, että isku tapahtui ilman provosointia. SVT:n mukaan epäilty on aiemmin tuomittu murhan yrityksestä ja laittoman teräaseen hallussapidosta.

Medioiden mukaan uhri työskenteli poliisin palveluksessa Ruotsissa, ja oli lomalla Kööpenhaminassa. Uhrin työtoverit pitivät hänelle perjantaiaamuna muistotilaisuuden.