Euroopan unionin neuvosto on määrännyt pakotteita kuudelle venäläiselle, joiden epäillään liittyvän oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kuolemaan.
Navalnyi kuoli vankeudessa vuonna 2024. Britannia, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Hollanti kertoivat helmikuussa, että Navalnyi myrkytettiin harvinaisella epibatidiinimyrkyllä. Myrkkyä esiintyy Etelä-Amerikan nuolimyrkkysammakoissa, eikä sitä siten ole luonnostaan Venäjällä.
EU:n mukaan pakotteiden kohteeksi asetetut henkilöt ovat olleet mukana kehittämässä kemiallisia aseita, erityisesti epibatidiinia, jota löydettiin Navalnyin ruumiista. Heistä suurin osa on tutkijoita tai tiedemiehiä.
Pakoteohjelmaan listattuja henkilöitä koskee omaisuuden jäädytys ja EU:hun kohdistuva matkustuskielto.
Lähde: Reuters