Kiinan ja Malesian kansalaiset vangittiin epäiltynä törkeästä laittomasta tiedustelutoiminnasta Ruotsissa

Vangitsemisoikeudenkäynnit pidettiin Tukholman käräjäoikeudessa iltapäivällä.

Kaksi ulkomaalaista miestä on vangittu epäiltynä törkeästä laittomasta tiedustelutoiminnasta Ruotsia vastaan. Heitä epäillään todennäköisin syin, joka on korkeampi epäilyksen aste Ruotsissa.

Asiasta kertovat muun muassa sanomalehti Dagens Nyheter ja Ruotsin televisio (SVT).

Vangitut ovat 35-vuotias Kiinan kansalainen ja 22-vuotias Malesian kansalainen. Molemmat kiistävät syyllistyneensä rikokseen. Heidät pidätettiin Tukholman alueella keskiviikkona.

Vangitsemisvaatimuksen mukaan rikoksen oletetaan tapahtuneen 26. kesäkuuta ja 1. heinäkuuta välisenä aikana Solnassa ja muualla tuntemattomalla paikalla Ruotsissa. Solna sijaitsee Tukholman pohjoispuolella.

Syyttäjä on vaatinut henkilöille useita rajoituksia. Ne koskevat vangittujen yhteistä oleskelua, vierailuja, sähköistä viestintää ja lähetyksiä.

Koska asia on arkaluonteinen, kaikkia osapuolia koskee niin kutsuttu paljastamiskielta. Se tarkoittaa, että on rikollista kertoa salaisista tiedoista, joita käsitellään oikeudenkäynnissä.

– En saa sanoa mitään mistään, sanoo yksi puolustusasianajajista Carla Pantzar SVT:lle.

Vangitsemisoikeudenkäynnit pidettiin Tukholman käräjäoikeudessa iltapäivällä.